Mikä saa johtajan nukkumaan yönsä hyvin?

Mikä saa johtajan nukkumaan yönsä hyvin?
Suomessa puhutaan nyt pelon kulttuurista työpaikoilla ja huutamalla johtamisesta. On kaivettu sisut, sipilät ja saunat esiin. Päivitelty lamaantunutta ilmapiiriä ja sitä, miksi suomalaisyritykset eivät innovoi ja menesty.   Ja ihmiset lähtevät tähän kritiikittä mukaan. Koska siitä...

Johtajan tulikoe

Johtajan tulikoe

Noitavainojen aikaan noidat tunnistettiin tulikokeen avulla. Noidiksi epäillyt pantiin seisomaan kuuman raudan päällä tai tulisilla hiilillä.

  Myös nykyaikana tarvitaan ihmisiä, jotka kykenevät kulkemaan tulisilla hiilillä ja olemaan erilaisi...

Pohjalasta kajahtaa

Pohjalasta kajahtaa
Ihmisen elämä kulkee jännissä jaksoissa. Minun on kulkenut kolmessa tai neljässä erillisessä rupeamassa. Ensimmäisessä etsin itseäni, valloitin maailmaa ja kapinoin kaikkea vastaan ihanassa lapsuudessa ja villissä nuoruudessa. Toinen mäjähti naamalle voimalla: ruuhkavuodet opiskeluajan ...

Tietoinen johtajuus on uusi musta

Tietoinen johtajuus on uusi musta
Nyt kun vaalit on käyty ja Suomeen tehdään uutta hallitusta, moni asia on liipaisimella myös yrityksissä ja organisaatioissa. Käymme läpi informaation vallankumousta – paradigman muutosta, jossa digitalisaatio muuttaa tapaamme elää, tehdä töitä ja viestiä. Samalla pohdimme, miten Suom...

Muuttumisen vaikeus ja välttämättömyys

Muuttumisen vaikeus ja välttämättömyys
Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku – tämän olen nyt saanut omakohtaisesti oppia.   Olen viittäkymppiä lähentyvä naisihminen, joka itse käy läpi isoa muutosta. Eikä kyse todellakaan ole mistään viidenkympin villityksestä, päinvastoin.   Minun muutokseeni ...

Viestintä ja tietoturvauhkat

Viestintä ja tietoturvauhkat
Tammikuun GuruTalkissamme keskityimme kriisiviestintään. Yleisö esitti kysymyksiä myös vuodenvaihteen palvelunestohyökkäyksistä pankkeihin. Koska siinä yhteydessä emme voineet vastata tyhjentävästi, teimme aiheesta videon.   Pyysimme Trend Micron Kimmo Vesajoen kertomaan erilaisis...

Isot Sisällöt ja muut viestinnän trendit 2015

Isot Sisällöt ja muut viestinnän trendit 2015
Eräs tuttu toimittaja kysyi minulta juuri, mihin viestintätoimistot ovat menossa ja miten näen alamme tulevaisuuden. Vastasin siihen jotenkin, että taivas on kattona ja haasteet korvien välissä. Viestintä on tässä nykyisessä maailman myllerryksessä aivan keskiössä. Me viestinnän ammatt...

Alussa oli tyhjä pöytä, tietokone ja lankapuhelin

Alussa oli tyhjä pöytä, tietokone ja lankapuhelin
Vuoden vaihteessa tulee kuluneeksi kaksi vuosikymmentä siitä, kun aloitin urani tässä samaisessa viestintätoimistossa. Alkuun palkollisena, lehtitalo Kynämiehen tytäryhtiö Pressissä.  

View Post»

Kriisiviestintä – uusi keitto-ohje

Kriisiviestintä – uusi keitto-ohje
Unohda lähes kaikki, mitä tiedät kriisiviestinnästä. Uuden ajan sekametelisoppaa maustavat sellaiset ainekset, kuten rohkeus, oma näkemys, kohtaaminen ja keskustelu.   En enää suostu tarjoamaan asiakkaille ”pelkkää mediaviestintää”, vaan mukana pitää mielellään olla hyppys...

Soitellen sotaan?

Soitellen sotaan?
Onko yrityksesi jo sosiaalisessa mediassa? Vai toimitko kenties toimialalla, johon sosiaalinen media ei sovellu? Kuulutko heihin, jotka surffaavat somessa ja aikovat jatkossa keskittää kaiken vuorovaikutuksen somen päälle?   Niin tai näin, sosiaalinen media on täällä – halusitpa sit...