Mahdoton milleniaali

  |   Blogi

Milleniaaleilla on huono itsetunto. He ovat riippuvaisia älypuhelimistaan ja etsivät sosiaalista hyväksyntää laskemalla sometykkäyksiä. Heillä on vaikeuksia luoda aitoja ja syviä ihmissuhteita. He haluavat tehdä merkityksellistä työtä, mutta eivät malta odottaa pitkien projektien tuomaa palkintoa. Milleniaaleja on vaikea johtaa.

 

Näin milleniaaleja kuvailee esimerkiksi kirjailija ja konsultti Simon Sinek. Milleniaali tai sukupolvi Y ovat kutsumanimiä vuosien syntynyt vuosien 1980 ja 1995 välissä syntyneille, jotka ovat varttuneet internetin ja sosiaalisen median nousukaudella. Tarkka vuosimääritys riippuu lähteestä, mutta olennaista on, että määrittelyllä katetaan massaa aina parikymppisistä lähes neljäkymmentävuotiaisiin.

 

Laajasta ikäskaalasta huolimatta milleniaaleja on uskallettu kuvailla hyvinkin tarkasti, erityisesti työelämänäkökulmasta.

 

Oma syntymävuoteni solahtaa mukavasti milleniaalimäärittelyyn ja voin osittain allekirjoittaa Sinekin yleistykset. Vaadin työltäni merkitystä, koska minulle työ ei ole vain elinkeino. Olen sitoutunut tekemiseeni ja työ on osa elämäntapaani. Vaikka kynä putoaisi klo 16.00, ajatustyötä ja ideointia tapahtuu pääasiassa toimistoaikojen ulkopuolella. Saattaa kuulostaa raskaalta, mutta tutkimuksen mukaan työn ollessa mielekästä ihminen ei kuormitu kiireessäkään.

 

Älypuhelinriippuvuutta en voi puhtain paperein kiistää ja kyllähän sometykkäysistäkin tulee ihan mukava olo. Näiltä osin määritelmä pätee omalla kohdallani.

 

Tämä on kuitenkin yksilöllinen kokemukseni. Korostan tottakai yksilöllisyyttäni, kuten milleniaalin kuuluukin!

 

Milleniaaleilla voi olla viisitoista vuotta ikäeroa. Heillä on erilaiset taustat ja he voivat työskennellä millä tahansa toimialalla. Uskallan väittää, etteivät he ole työelämävaatimuksiltaan homogeenisia.

 

Fakta on kuitenkin se, että työelämä muuttuu koko ajan ja monet yritykset kamppailevat parhaiden ”talenttien” houkuttelemiseksi ja sitouttamiseksi. Johtajilla voi olla haasteita vastata nuorien osaajien tarpeisiin. Se, miten milleniaaleille puhutaan, ei ole yhdentekevää.

 

Kysyimme Helsingin yliopiston viestinnän opiskelijoilta, mitä he toivovat unelmien työpaikaltaan ja esimieheltään. Oheisesta videosta voi kurkata nuorten ammattilaisten ajatuksia työelämästä.

 

Pureudumme nuorille osaajille viestimiseen ja heidän sitouttamiseensa Cocommsin kanavissa ja tapatumissa tarkemmin vielä tämän syksyn aikana.

 

 

 

AUTHOR - Saara Laaksonen