työntekijäkokemus_markkinointi

Työntekijäkokemus kuuluu kauas, ja siitä pitää huutaa kovaa

  |   Blogi

Riippuen yrityksesi työntekijäkokemuksesta tämä voi olla päivän hyvä tai huono uutinen: työntekijäkokemusta ei voi piilotella oman talon seinien sisäpuolella.

 

Sosiaalinen media on saanut aikaan sen, että tarina hyvästä tai huonosta työntekijäkokemuksesta kajahtaa kauas ja kovaa. Uber näytti tästä esimerkkiä alkuvuodesta, kun firman ex-työntekijä täräytti blogiinsa totuuden omasta työntekijäkokemuksestaan.

 

Blogi oli surullista luettavaa yrityksessä koetusta seksuaalisesta häirinnästä, ja pian koko maailma kääntyikin katsomaan Uberia paheksuen. Toimitusjohtaja Travis Kalanick pyysi lopulta julkisesti anteeksi yrityksen kulttuuria, jossa häirinnän oli sallittu jatkuvan.

 

Onneksi on olemassa myös hyviä tarinoita työntekijäkokemuksesta. Niistä kannattaa pitää meteliä, sillä viestinnällä ja markkinoinnilla työntekijäkokemus tehdään näkyväksi ja tunnistettavaksi osaksi yritystä niin omalle henkilöstölle kuin ulkoisille sidosryhmille.

 

Piilakson pioneerit

 

Työntekijäkokemus on ollut jo tovin Piilaakson teknologiayritysten agendalla, sillä muuta mahdollisuutta ei ole: parhaista osaajista käydään kiivasta kamppailua, eikä heitä houkutella enää vain rahalla, vaan loppuun asti mietityllä työntekijäkokemuksella. Mallia työntekijäkokemukseen panostamisesta näyttävät muun muassa teknologiajätit Airbnb, Netflix ja Google.

 

Esimerkiksi Airbnb:n missiona on luoda kulttuuria, joka ruokkii yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Lisäksi se teki julkisen ulostulon paremman työntekijäkokemuksen puolesta, kun firman henkilöstöjohtaja Mark Levystä tuli työntekijäkokemuksesta vastaava johtaja kaksi vuotta sitten.

 

Piilakson pioneerit osaavat muotoilla ja maalata houkuttelevan työntekijäkokemuksen, mutta erinomaisia työpaikkoja löytyy myös Suomesta. Haasteena kuitenkin on, että vain kourallinen suomalaistyönantajia osaa kertoa omasta erinomaisuudestaan ulospäin.

 

Kuka kertoo parhaan tarinan työntekijäkokemuksesta?

 

Työelämässä haluamme kokea tekevämme merkityksellistä työtä, kokea olemme turvalliseksi ja itsemme osaksi yhteisöä, saada arvostusta ja vaikuttaa työhömme, tulla kuulluksi ja ilmaista itseämme sekä kehittää itseämme ja ympäröivää maailmaa.

 

Tästä samaa mieltä on palvelumuotoiluyritys Fjord, joka nosti työntekijäkokemuksen viime vuoden merkittävämpien digitaalisten trendien joukkoon, sillä ihmisten odotukset ja vaatimukset palvelukokemuksista leviävät myös työpaikoille. Mikä tärkeintä, työntekijät haluavat itsensä näköisen uran, jossa heillä on mahdollisuus toteuttaa itselleen merkityksellisiä asioita.

 

Kun työntekijäkokemus on hyvä, organisaatio saa valtavan voiman työntekijäkokemuksensa markkinointiin: työntekijät, jotka aidosti haluavat kertoa hyvää työpaikastaan. Yksi työntekijäkokemuksen markkinoinnin oppi onkin, että nämä ihmiset pitää päästää ääneen – niin yrityksen sisäisessä viestinnässä, rekrytointiviestinnässä kuin sosiaalisessa mediassa.

AUTHOR - Nina Jousenkylä